torstai 22. tammikuuta 2009

Kuin raivo härkä

Olen viime päivinä lukenut Richard Dawkinsin kuulua kirjaa Jumalharha. Sitähän on pidetty merkittävimpänä ateistisena teoksena sitten Darwinin Lajien synnyn. Esipuheessaan Dawkins toteaa kirjoittaneensa kirjan siinä tarkoituksessa, että lukija voisi aloittaa sen lukemisen uskovana, mutta lopettaa ateistina (toisaalta hän useassa kohdassa kirjaa vakuuttaa, että "toisin kuin uskovat, me ateistit emme halua käännyttää ketään"). Katson siis kuuluvani kohtuullisella todennäköisyydellä hänen kohderyhmäänsä. Päästyäni suunnilleen kirjan puoliväliin olen pettynyt.

Kuuluisa biologi, arvostettu tiedemies käyttää tekstiä, joka on hämmentävän alatyylistä ja kypsymätöntä. Yksi useimmin toistuvista sanoista hänen kirjassaan on "typerä." Tuon sanan olen tottunut kuulemaan lasteni suusta; vanhemmat muuttuvat "typeriksi" heti, kun he sanovat tai tekevät jotain, jota lapsi ei hyväksy, mutta jonka käsittelemiseen hänellä ei ole mitään eväitä. Säännöt, sopimukset ja käyttäytymistavat ovat "typeriä." Kaikkein "typerin" on isä itse. Tämä on se argumentti, johon Richard Dawkins toistuvasti vetoaa: Jumalusko, etenkin kristinusko, on typerää.

Toistaiseksi en ole löytänyt Dawkinsin kirjasta mitään uutta, jota hän olisi tuonut keskusteluun Jumalan olemassaolosta tai uskonnosta ylipäätään. Uhittelevan murrosikäisen lailla hän listaa mitä kummallisempia yksityiskohtia alalla käydystä keskustelusta, kunhan ne vain tukevat hänen käsityksiään. Valtaosa hänen esimerkeistään ja lainauksistaan sijoittuu Yhdysvaltain alueelle ja vieläpä menneeseen aikaan. Dawkinskaan ei ilmeisesti pyri olemaan profeetta omalla maallaan; viittaukset Englantiin, muusta Euroopasta puhumattakaan, ovat vähäisiä.

Keskenkasvuisen kielenkäytön lisäksi ihmetystä herättää se raivo, jolla Dawkins hyökkää kristinuskon kimppuun. Tuntuu sille, kuin hän olisi itse henkilökohtaisesti joutunut suuresti kärsimään uskontomme vuoksi ja haluaisi tämän kostaa jokaiselle vastaantulijalle. Väistämättä mieleen nousee ajatus, että Dawkinsia itseään mukaillen hän on valinnut "typerän tien." Kovin harva ihminen pitää siitä, että hänen kasvoilleen syljetään. Kuitenkin kirjan, jonka tarkoitus on vakuuttaa uskova ihminen siitä, että tämä on väärässä, ensimmäiset luvut ovat juuri sitä: Verbaalista räiskimistä suoraan silmille. Dawkins ja hänen ajatuksensa tuntuvat vastenmielisiltä, mutta ennen kaikkea säälittäviltä.

Dawkins on selvästi vienyt oman ateisminsa uskonnon tasolle. Uskonnon, jonka kannattajana hän toimii yhtä fanaattisesti kuin kaikkein fundamentalistisimmat uskovat piirit omiensa. Hänen oma fanaattisuutensa on sokaissut hänet näkemästä muuta vaihtoehtoa kuin käydä raivoisaan hyökkäykseen, taisteluun ylivoimaista vihollista vastaan, palkkana kenties marttyyrin kruunu omiensa silmissä. Taisteluun, jossa on tarjolla vain huonoja lopputuloksia; sodan jälkeen sankaritkin joutuvat nuolemaan haavojansa.

Jatkan lukemista.

Ei kommentteja: