Ja maassa rauha?

Kuuntelin joulun alla monta kertaa Juice Leskisen vanhaa joululevyä. Erityisesti yksi sen kappaleista puhutteli minua. Lapsillekin kerroin, kuinka se on osuvaa ajankuvaa kertoessaan Jimmystä, Leonidista ja kumppaneista.

Valitettavasti tuo laulu ei jäänyt vain oman aikansa kuvaksi. Tänäkin jouluna voimme yhtyä Juicen sanoihin valittaen: "Itäisten maiden viisaat miehet jouluksi saa sodan julistaa." Eiköhän tässä vaiheessa ala olla jokaiselle selvillä, mikä on maailman roistovaltioista pahin?

Nähtäväksi jää, löytyykö Yhdysvaltain uudelta presidentiltä lääkkeitä tai poppakonsteja, joilla voitaisiin edes lievittää sitä tuskaa, jota koko maailma saa kantaa toisen maailmansodan jälkeen amerikkalaisten johdolla hätäpäissään tehtyjen päätösten seurauksena. Olisi jo korkea aika.

Vanhuus ei tule yksin

Vanhin tyttäreni oli viime yönä Mietaan NS:llä pilettämässä. Viedessäni häntä huvipaikalle tunnustan joutuneeni käyttämään kaiken tahdonvoimani päästääkseni hänet ulos autosta. Sen verran rajulta näytti meno vanhan ihmisen silmin. Kuvaavaa on, että kun talon seinässä lukee kissankokoisin kirjaimin "alkoholijuomien tuonti huvialueelle kielletty" niin suoraan siinä kyltin alla joukko alaikäisiä vetää täysin häpeilemättä viinaa minkä kerkeää. Mutta minkäs teet, luvattu mikä luvattu. Eikä arvostelukykyä voi toiselle valmiiksi antaa. Se on jokaisen itse opeteltava, kantapään kautta tarvittaessa.
Kaikki kunnia tytölle siitä, että oli käyttäytynyt riittävän hyvin koko illan. Noutaessa ei tullut yhtään semmoinen olo, että mitähän se nyt on tehnyt. Kiitos, lapseni!
Jos hakemalla hakee, niin luulisi Suomen armeijan saavan hyviä pioneerejä -näkemilläni nuorilla miehillä kun olivat käsivarret jo valmiiksi venyneet mäyräkoirien kantamisesta. Vaikka ei taida telamiinan retuuttaminen enää olla kovin trendikästä puolustusvoimissa, että se siitä.

Joka ikkunalla kaksi kynttilää

Vielä löytyi Kurikasta eilen taloja, joissa muistettiin vanha perinne. Vaikka tuo otsikko onkin lainattu tutusta joululaulusta, on tapa sytyttää ikkunalle kynttilöitä kaksittain enemmänkin itsenäisyyspäivään liittyvä. Aikoinaanhan tuo kaksi kynttilää oli merkkinä Pohjanmaan suunnasta saapuville jääkäreille siitä, että tämä talo on turvallinen, tänne voi tulla pyytämään yösijaa.

Täällä Pohjanmaalla vanhat perinteet ovat suuressa kunniassa, ainakin, jos ne jollain tavalla liittyvät itsenäisyyteen tai sodankäyntiin. Seppeleenlaskut ja hartaudet eri muistomerkeillä ovat täällä lähes viikottaisia, ainakin näin joulun ja muiden juhlapäivien aikaan.

Tänäänkin on kahden kynttilän päivä. Kun minä olin lapsi, laitettiin meillä kotona aina toisena adventtina kaksi kynttilää illalla palamaan ikkunoille. Saa nähdä, kuinka paljon tätä perinnettä Etelä-Pohjanmaalla vielä muistetaan.

Syntyneet voittamaan

Pohjanmaalla on varmaan enemmän yritystoimintaa väestömäärään nähden kuin missään muualla maailmassa. Ja tuntuu sille, että nuo yritykset myös menestyvät. Muutaman täällä viettäneeni kuukauden aikana olen saanut pieniä vihjeitä siitä, miksi.

Pohojalaane ei turhanpäiten ole liian vaatimaton. Sitä kutsutaan täällä trossaamiseksi. Sillä sanalla on tapana saada muualta päin kotoisin olevat tilanteesta riippuen joko huvittuneeksi tai vaivautuneeksi. Taas se kehua retostelee omalla ylivertaisuudellaan. Kuitenkaan trossaaminen ei oikeastaan ole kehuskelemista. Kokemukseni mukaan aidointa trossaamista on se, että on reilusti sitä, mitä on, ja ylpeä siitä. Mitä sitä suotta peittelemään, jos on varaa rakentaa yhdeksän ikkunaa tien suuntaisesti.

Sama pohjalainen ominaispiirre näkyy muillakin elämän osa-alueilla kuin yrityselämässä. Kun pohjalainen järjestää juhlan, sinne pyydetään esiintymään oman kylän muusikot ja runonlausujat. Mitä siitä, jos esityksen taiteellinen taso ei sillä kertaa riittäisikään Wienin filharmonikkojen uudenvuoden konserttiin tai finlandiapalkintoon. Se kelpaa meille, kelvatkoot siis myös meidän vieraille! Riittää, kun on voittajan asenne.

Olen yrittänyt saada selvää siitä, vaikuttaako tämä voittajan asenne myös pohjalaisessa sielunelämässä. Täällä Kurikassahan evankeliset kohtalaisen vahvan uskonsa kanssa ovat, sanoisinko, keskeisessä osassa kirkollista pelikenttää. Joissain muissa osissa Etelä-Pohjanmaata taas hallitseva liike on herännäisyys, ja körttejä ei voi moittia liian suuresta pelastusvarmuudesta. Siinä mielessä selvittelyni jäänee vastausta vaille.

Toisaalta körttien heikkouskin saattaa joskus mennä trossaamisen puolelle?