Soul food - slow food

Tuoreessa Villi-lehdessä Jaakko Löytty kertoo omasta teologisesta näkemyksestään. Toimittaja käyttää siitä termiä leivän teologia. Leivän symboliikan laajuus ja kattavuus paljastuu Löytyn sanojen myötä paljon suuremmaksi, kuin mitä aiemmin olin kuvitellutkaan. Aivan kuin huomaamatta lukija alkaa nyökyttelemään päätään: Juuri näin, näinhän sen pitäisi olla.

Löytty puhuu leivän jakamisesta sekä symbolisena että konkreettisena asiana ja käyttää omista musiikillisista pyrkimyksistään nimitystä soul food. Termi tarkoittaa alun perin Amerikan mustan väestön tähteistä ja valkoisille kelpaamattomista elintarvikkeista valmistamaa eräänlaista sisälmyssoppaa. Löytty vertaa omaa musiikkiaan tällaiseen ja perustelee sitä sillä, että se on karua, pelkistettyä ja rujoa, mutta ruokkii kuulijansa ja tarjoaa parhaimmillaan myös aisteja hiveleviä makuelämyksiä.

Jaakko Kaartinen-Koutaniemen kirjoituksessa Löytty haastaa lukijat jakamaan yhteistä leipää: "Meidän tehtävämme on yhä mennä maailmaan, ruokkia nälkäiset, avata teljet ja vaatettaa alastomat." Yhteisen leivän jakamisen voisi mielestäni itse kukin aloittaa konkreettisesti omasta perhepiiristään tekemällä ruokailusta koko perheen yhteisen, kiireettömän hetken. Näin päivittäinen kiireinen tankkaus muuttuisi vähitellen rauhalliseksi keitaaksi. Ruoka, joka jaettaisiin yhdessä, yhteinen leipä, ravitsisi paitsi ruumista, myös mieltä. Perheen sisäiset ihmissuhteet eheytyisivät ja perheenjäsenten valmiudet entistä suurempaan yhteisöllisyyteen myös oman perheen ulkopuolella paranisivat.

Kokeilkaapa muutama viikko. Ette kadu.