Naama muistiin

Kun olin nuori, jotakuinkin sen ikäinen kuin vanhimmat omat lapseni nyt ovat, oli yksi poikaporukan vakiolausuntoja: "Laitetaan naama muistiin." En tiedä, mistä tuo sanonta alun perin on lähtöisin, mutta silloin sillä tarkoitettiin, että henkilö oli tehnyt jotain pahaa jollekin toiselle, ja sen vuoksi laitettiin naama muistiin -joko kostoa varten, tai sitten (joskin vähemmän todennäköisesti) ennaltaehkäisemään uusia kataluuksia.

Vielä vähän nuorempana, ala-asteikäisenä, harrastettiin myös muistiin laittamista. Naaman ohella taltioitiin myös kaikenlaisia henkilötietoja, kuten harrastuksia, lempiruokia ja inhotuksen kohteita. Erityisen paljon näitä ystäväkirjoja harrastivat tytöt, mutta kyllä niitä pojillakin oli.

Nyt olen huomannut, että ystäväkirja on tehnyt comebackin. Eikä pelkästään alakoululaisten reppuihin (sinne se on tainnut tiensä löytää jatkuvasti), vaan myös aikuisväestön keskusteen, koteihin ja työpaikalle. Erilaiset virtuaaliverkostot ovat nyt päivän sana -tällainen blogikirjoittaminenkin on jo vanhanaikaista. Minäkin olen virran mukana hankkinut itselleni Facebook-tunnuksen, ihan jo senkin takia, että tietäisin, mistä puhutaan.

Kun vanhanaikaista ystäväkirjaa kannettiin repussa koulun ja kodin välillä ja siihen pyydettiin kavereita täyttämään omia tietojaan, toimii Facebook vähän toisella tavalla. Käyttäjät toimivat itse aloitteellisina ja hankkivat itselleen tunnukset ja julkaisevat haluamansa tiedot Internetissä. Sieltä niitä sitten käytännöllisesti katsoen kuka tahansa saa tirkistellä ja kutsua mielenkiintoisimmat omiksi ystävikseen. Näiden henkilöiden ystävät taas linkittyvät omiin tietoihin, ja näin on henkilökohtainen virtuaalinen ihmissuhdeverkko valmis. Tai eihän se valmiiksi koskaan tule, vaan elää, kasvaa ja kehittyy koko ajan.

Juuri siinä on koko homman juju. Voidakseen pysyä ajan tasalla omasta verkostostaan, on Facebook-sivustolla käytettävä runsaasti aikaa. Laaja ystäväpiiri merkitsee korkeaa statusta, ja niinpä sen kasvattamiseksi omasta sivusta on tehtävä mielenkiintoinen ja sitä on markkinoitava mahdollisimman monelle henkilölle -tietenkin sähköpostin välityksellä.

Facebookissa on läsnä koko elämän kirjo iloineen ja suruineen. Minäkin menin siellä pari päivää sitten naimisiin. Sitä ei sentään pystynyt ihan itse tekemään, vaan toiselta osapuolelta piti saada asialle vahvistus. Jäin kyllä miettimään, että oikein yksinäinen henkilöhän voisi luoda itselleen kaksi eri tunnusta Facebookiin ja mennä sitten itsensä kanssa naimisiin...

Voihan se olla, että Facebook on ohikiitävä ilmiö, niin kuin monet muutkin tietotekniikan kohu-uutuudet ovat olleet. Tai sitten se vakiintuu normaaliksi osaksi ihmisten elämää kuten sähköposti tai www-sivut ylipäätään. Aika näyttää. En silti toivo, että se vähentää ihmisten konkreettista kanssakäymistä tosielämässä -ihminen kaipaa ihokosketusta.

Mainittakoon vielä, että Facebook-virtuaalimaailman vaimoni nukkuu reaalimaailmassakin minun kanssani samassa vuoteessa. Minä olen maailman onnellisin mies.

Vanhat miehet nostavat hattua

Näyttää se tuo papinkaulus tuovan tiettyä arvokkuutta minunkin olemukseeni. Eilen työpaikalle mennessäni vanha (ainakin minun mittapuuni mukaan) herrasmies avasi minulle oven ja hattuaan kohottaen toivotti minulle hyvää päivää. Minähän menin ihan hämilleni; yleensä noissa kohtaamisissa minä olen ollut se oven avaaja, sen verran olen yrittänyt vanhempia ihmisiä kunnioittaa.

Harmittavan harvinaisia vanhanaikaiset hyvät tavat ovat. En tarkoita sillä sitä, että minua, pappismiestä, pitäisi sen kummemmin pokkuroida, vaan ihan yleistä kaunista käytöstä. Kohteliaisuus, huomaavaisuus ja jalomielisyys eivät maksa mitään, mutta luovat paljon hyvää mieltä sekä antajalleen että vastaanottajalleen.

Uskonasioita

Oli siinä vikaa, siinä autossa. Vaihdelaatikon kupeesta vuotaa öljyä johonkin sähkölaitteeseen, jonka nimi ja käyttötarkoitus jäi minulle epäselväksi. Mutta kyseinen apulaite on nyt pidätetty On syytä epäillä -perustein. Uusi, korvaava laite tulee huomenna, jonka jälkeen voimme toivoa, että auto toimii jälleen.

Voimme siis toivoa vian löytyneen ja uskoa sen korjaantuvan tuolla 500 euron remontilla. Varmuutta ei tästä ole; ei merkkihuollossakaan ihan kaikkea tiedetä. Esimerkiksi sitä, missä kohdalla autossa vika on. Mutta vikaa on. Uskottavahan se on, kun itse näkee.

Minä uskon siihen, että mikäli vika olisi ehtinyt itse vaihdelaatikon puolelle, lasku olisi yhtä nollaa pidempi. Niin että kädet ristiin ja kiittämään: Tämänkin, Herra, annoit tapahtua minun parhaakseni. Aamen.

Ameriikan ihme

Tietokoneet ovat ottaneet vallan autoissa. Sehän nyt on tiedetty jo pitkään, mutta tänä viikonloppuna asia on käynyt meidän perheelle ihan ilmiselväksi. Meidän auton käyttöjärjestelmä on Windows. Se nimittäin suostuu nykyään käynnistymään vain vikasietotilassa, vaikka mitään varsinaista vikaa ei ole havaittavissa. Välillä ns. normaalikäynnistyskin on mahdollinen, mutta sitten taas, ilman ennakkovaroitusta, vikasietotila menee päälle.

Vikasietotilassa auto suostuu käyttämään vain kakkosvaihdetta, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi tarjolla. Huippunopeus on rajoitettu, eikä sitä pitäisikään ajaa pitkiä matkoja vikasietotilassa.

Onkohan meidän auto stressaantunut? Nimittäin stressaantunut ihminen käyttäytyy ihan samalla tavalla. Ei kykene huippusuorituksiin, junnaa vain paikallaan, hajoaa lopullisesti jos rasitetaan liian kovasti.

Mene ja tiedä. Huomenna köröttelen korjaamolle. Jos ne siellä vaikka tietäisivät.

Energian säästöä

Meidän perheessä on koettu ympäristöherätys. Tavaroiden, vaatteiden ja jätteiden kierrätystä meillä on toki harjoitettu aina, mutta nyt olemme alkaneet katsella monia muitakin asioita uusin silmin. Teinityttökin muistaa muistuttaa maailman tuhoutumisesta, vaikka hänen omassa toiminnassaan ympäristöteot eivät aina näy.

Paljon on oppimista meillä kaikilla, ja sopeutumista. Tällä hetkellä meillä on työn alla sähkönkulutuksen laskeminen -ja se on aika vaikeaa näillä elintottumuksilla. Meillä on perinteisesti sisustettu valolla, ja valaistushan maksaa. Ennen kaikkea sisustuskäyttöön sopiva valaistus, sillä energiansäästölamput ovat näihin asti olleet niin tolkuttoman rumia, ettei niitä ole voinut mihinkään näkyvälle paikalle laittaa. Lasikupujen alle olemme niitä alkaneet sijoittamaan, mutta ruokapöydän yläpuolelle... Nyt siinä on kynttilälamppujen seassa yksi niitä etäisesti muistuttava säästölamppu koekäytössä. Maria tyrmäsi sen heti hirvittävän näköisenä, kun huomasi, mutta toisaalta pari päivää se ehti siinä ollakin ennen kuin pisti silmään. Nyt siihen on totuteltu pari viikkoa. Saa nähdä, vaihdetaanko toisetkin samanlaisiksi, vai odotellaanko vielä, josko löytyisi sirompi malli jostain.

Tuvan nurkkaan aiomme jollain aikataululla hankkia vanhan kunnon pönttöuunin. Se on tehokas lämmönlähde, ja säästää ainakin sähkölaskua -puun polttamisen ympäristöystävällisyydestä ollaan nykyisin niin montaa mieltä. Uskon vakaasti, että se kepittää esimerkiksi kivihiilen aika komeasti. Suorasähkölämmityksellä varustettua vanhaa taloa kun on vaikea laittaa maalämpöönkään.

Sauerkraut mit Beckenbauer

Meillä on tällä viikolla ollut majoitettuna kolme saksalaista teinityttöä. He ovat Hyvinkään kirkossakin laulaneen koulukuoron jäseniä. Tänään kuorolla oli konsertti Hyvinkääsalissa yhdessä Hyvinkään yhteiskoulun kuoron ja Tapainlinnan koulun musiikkiluokkien kanssa.

Silmiinpistävää oli, tai oikeastaan korvin kuultavaa, että saksalaisten ohjelmisto oli lähes täysin kirkkokonserttikelpoinen, ts. nuoret lauloivat lähinnä gospelia ja muita uskonnollisia lauluja. Suomalaiset kuorot lauloivat pelkästään ns. maallista musiikkia. Saksalaisessa kulttuurissa uskonnollisuus on siis paljon voimakkaammin läsnä kuin Suomessa -meillä vain seurakuntien kuoroissa ohjelmisto rakennetaan tuollaiseksi, ei tavallisten koulukuorojen. Toisaalta saksalaiset ovat kotoisin aivan luterilaisuuden syntysijoilta Bad Hersfeldistä, vain viitisenkymmentä kilometriä Lutherin Eisenachista. Osa kuorolaisista kylläkin oli katolisia, katolisen Saksan raja kulkee aivan kaupungin eteläpuolelta.

Saksalaisten hieno esimerkki osoittaa meillekin, että kyllä kristillisyyttä voi reilusti tunnustaa koulussakin, vaikka erilaiset vähemmistöt vaativatkin jatkuvasti valtaväestöä piilottelemaan omaa vakaumustaan.

Ai niin, se Sauerkraut mit Beckenbauer. Se on pieni pätkä Seminaarinmäen mieslaulajien kappaleesta Mein klein Mutter, joka on parodia suomalaisten yleisestä saksan kielen ja kansan tuntemuksesta. Kappale kuultiin viime torstaina Tapainlinnan mieskuoron esittämänä varsin hupaisana versiona Tapainlinnan iltamissa. Laulu kuvastaa hienosti sitä kommunikaation tasoa, jolle minäkin saksalaisten nuorten kanssa pääsen heidän omalla äidinkielellään.

Pitsaa ja pari suhdetta

Olin tänään Martin seurakuntatalolla Pizzaa ja parisuhdetta -illassa. Parisuhteeni toinen osapuoli ei valitettavasti päässyt tällä kertaa mukaan, joten kaikkia illan harjoitteita en päässyt kokeilemaan käytännössä. Sen verran voin kuitenkin sanoa, että tämänkaltaiset keskusteluillat pitäisi määrätä lain tasolla pakollisiksi -onhan autoillekin määrätty katsastuspakko. Vaikka kahden ihmisen parisuhde on paljon autoa monimutkaisempi systeemi ihan ilman ulkopuolisiakin, luvattoman monet antavat hienon parisuhteensa rupsahtaa rauhassa. Ja kuitenkin ennaltaehkäisevä huolto on aina tehokkaampaa ja helpompaa kuin täysremontti sitten, kun pelkkä voitelu ei enää riitä...

Nyt kaikki ikään katsomatta joukolla jäätä särkemään, ts. huoltamaan omaa parisuhdetta. Pizzaa ja parisuhdetta -illat Martin seurakuntatalolla 17.10., 31.10. ja 14.11. Lisätietoja seurakunnan nettisivuilta, nuorten aikuisten osastolta! Voi Jouko parkaa.