Naama muistiin

Kun olin nuori, jotakuinkin sen ikäinen kuin vanhimmat omat lapseni nyt ovat, oli yksi poikaporukan vakiolausuntoja: "Laitetaan naama muistiin." En tiedä, mistä tuo sanonta alun perin on lähtöisin, mutta silloin sillä tarkoitettiin, että henkilö oli tehnyt jotain pahaa jollekin toiselle, ja sen vuoksi laitettiin naama muistiin -joko kostoa varten, tai sitten (joskin vähemmän todennäköisesti) ennaltaehkäisemään uusia kataluuksia.

Vielä vähän nuorempana, ala-asteikäisenä, harrastettiin myös muistiin laittamista. Naaman ohella taltioitiin myös kaikenlaisia henkilötietoja, kuten harrastuksia, lempiruokia ja inhotuksen kohteita. Erityisen paljon näitä ystäväkirjoja harrastivat tytöt, mutta kyllä niitä pojillakin oli.

Nyt olen huomannut, että ystäväkirja on tehnyt comebackin. Eikä pelkästään alakoululaisten reppuihin (sinne se on tainnut tiensä löytää jatkuvasti), vaan myös aikuisväestön keskusteen, koteihin ja työpaikalle. Erilaiset virtuaaliverkostot ovat nyt päivän sana -tällainen blogikirjoittaminenkin on jo vanhanaikaista. Minäkin olen virran mukana hankkinut itselleni Facebook-tunnuksen, ihan jo senkin takia, että tietäisin, mistä puhutaan.

Kun vanhanaikaista ystäväkirjaa kannettiin repussa koulun ja kodin välillä ja siihen pyydettiin kavereita täyttämään omia tietojaan, toimii Facebook vähän toisella tavalla. Käyttäjät toimivat itse aloitteellisina ja hankkivat itselleen tunnukset ja julkaisevat haluamansa tiedot Internetissä. Sieltä niitä sitten käytännöllisesti katsoen kuka tahansa saa tirkistellä ja kutsua mielenkiintoisimmat omiksi ystävikseen. Näiden henkilöiden ystävät taas linkittyvät omiin tietoihin, ja näin on henkilökohtainen virtuaalinen ihmissuhdeverkko valmis. Tai eihän se valmiiksi koskaan tule, vaan elää, kasvaa ja kehittyy koko ajan.

Juuri siinä on koko homman juju. Voidakseen pysyä ajan tasalla omasta verkostostaan, on Facebook-sivustolla käytettävä runsaasti aikaa. Laaja ystäväpiiri merkitsee korkeaa statusta, ja niinpä sen kasvattamiseksi omasta sivusta on tehtävä mielenkiintoinen ja sitä on markkinoitava mahdollisimman monelle henkilölle -tietenkin sähköpostin välityksellä.

Facebookissa on läsnä koko elämän kirjo iloineen ja suruineen. Minäkin menin siellä pari päivää sitten naimisiin. Sitä ei sentään pystynyt ihan itse tekemään, vaan toiselta osapuolelta piti saada asialle vahvistus. Jäin kyllä miettimään, että oikein yksinäinen henkilöhän voisi luoda itselleen kaksi eri tunnusta Facebookiin ja mennä sitten itsensä kanssa naimisiin...

Voihan se olla, että Facebook on ohikiitävä ilmiö, niin kuin monet muutkin tietotekniikan kohu-uutuudet ovat olleet. Tai sitten se vakiintuu normaaliksi osaksi ihmisten elämää kuten sähköposti tai www-sivut ylipäätään. Aika näyttää. En silti toivo, että se vähentää ihmisten konkreettista kanssakäymistä tosielämässä -ihminen kaipaa ihokosketusta.

Mainittakoon vielä, että Facebook-virtuaalimaailman vaimoni nukkuu reaalimaailmassakin minun kanssani samassa vuoteessa. Minä olen maailman onnellisin mies.