maanantai 10. syyskuuta 2007

Maailma on naisten

Pari viikkoa sitten Sääksin saunan lauteilla istuessani eräs vanha mies sanoi minulle, että nykyään joka paikassa naisia on enemmän, pesäpallo-ottelun katsomossakin. Tämä kommentti liittyi keskusteluun siitä, että sen päivän retkelle seurakunnan leirikeskukseen osallistui yli kolmekymmentä naista, mutta vain kourallinen miehiä.

Kyllähän se niin taitaa olla. Naiset ovat kansoittaneet korkeakoulut ja akateemiset työpaikat. Vilkaisu kansalaisopistojen ja muiden harrastusmahdollisuuksia tarjoavien järjestöjen ohjelmistoon vakuuttaa, että naisia on niidenkin osanottajissa enemmistö. Sama ilmiö näkyy myös seurakunnassa: Jumalanpalveluksiin ja muihin seurakunnan järjestämiin tilaisuuksiin saapuu paljon enemmän naisia kuin miehiä.

Mikä meissä miehissä on vikana, kun me emme osallistu? Jäämme mieluummin kotiin, televisiota kai tuijottamaan. Vai tarjotaanko meille vääränlaisia osallistumismahdollisuuksia? Pitäisikö miehille keksiä jotain täysin uudenlaista toimintaa? Vai onko syy sittenkin meissä miehissä itsessämme?

Hyvinkään seurakunnan aikuistyöstä vastaavana pappina haastan juuri sinut mukaan suunnittelemaan seurakuntaamme sellaista toimintaa, jossa miehetkin voisivat luontevasti olla mukana!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Yksinkertaista: naisia on enemmän (esim. Suomessa 51 % väestöstä). Eläköön se pieni ero! ;-)

Oikeasti em. ero ei tietenkään selitä tätä ilmiötä, joten syitä pitää etsiä muualta. Onko tarkasteltu vain tietynlaisia populaatioita? En ihan allekirjoittaisi esim. sitä, että naiset ovat kansoittaneet akateemiset työpaikat. Joillakin aloilla ehkä ovat, mutta eivät kauttaaltaan. Eivätkä työelämässä johtotason paikkoja, tekniikan aloilla tuskin muitakaan.

Naiset kyllä lienevät keskimäärin sosiaalisesti aktiivisempia, vai onko sekin näköharha? Piileskelevätkö miehet golfkentillä, kabineteissa ja pubeissa sillä aikaa kun naiset ovat enemmän näkyvillä (ostoksilla, ulkoilemassa, kirkossakin)? Ehkä miehet vain viihtyvät enemmän omissa oloissaan?