Viime viikonloppuna olin yli kolmenkymmenen miehen kanssa purjehtimassa. Porukassa oli kaikenlaisia miehiä; oli nuoria ja vanhoja, työssäkäyviä, opiskelijoita ja eläkeläisiä. Kaikenlaisten ammattien edustajia.
Yhteistä kaikille oli halu osallistua johonkin seurakunnan toimintaan. Paino on tässä nimenomaan sanalla toiminta. Vaikka kaikki miehet osallistuivatkin viikonlopun aikana varsin aktiivisesti hartauksiin, lauluhetkiin ja sunnuntain messuun, nähtiin innokkaimmat osanottajat kuitenkin aina juuri silloin, kun oli tilaisuus päästä tekemään jotain konkreettista, omin käsin. Purjehtimiseen ja laivan liikutteluun liittyvät tehtävät olivat tietysti kaikkein halutuimpia, mutta vapaaehtoisia oli helppo saada myös lattioiden lakaisuun ja perunoiden kuorimiseen. Pitäessämme lauantaina tuulta Sisä-Nuokon rannassa miesjoukosta pystyi selvästi aistimaan turhautumisen, kun varsinaiseen action-osuuteen ei tunnuttu pääsevän.
Lauantain paikallaanolo ei kuitenkaan tuntunut latistavan leirin kokonaistunnelmaa. Minkäs sitä pieni ihminen -vaikka kuinka äijä olisi- Luojan mahtaville sääilmiöille voi. Kun tuuli on 18 metriä sekunnissa, niin se on 18 metriä sekunnissa ja sillä siisti.
Ajatuksenpoikanenkin tässä kirjoituksessa oli. Se liittyy siihen, että kyllä sitä tästä naisten maailmasta (vrt. aikaisempi kirjoitukseni) miehiäkin löytyy, kun heidät vaan saadaan houkutelluksi esiin koloistaan. Miesten purjehdusleiri tuntui olevan yksi hyvä keino saada äijiä aktivoitua. Niitä ei vain pysty joka viikonloppu eikä edes kovin montaa kertaa vuodessa järjestämään. On löydettävä jotain tapoja kohdata miehet myös "arkisemmissa" oloissa. Hämeenlinnassa on vuosikausia koottu miehiä kerran kuussa varhaiselle aamukahville paikallisen konditoriayrittäjän tiloihin. Voisiko sellainen toimia Hyvinkäälläkin?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti