Tuli ja liike

Ainakin takavuosina armeijan käyneet tunnistavat otsikon merkityksen. Se on taistelijan perusmenettely nk. avoimessa taistelussa, jossa maasto ei tarjoa kunnon suojaa tai on edettävä kohti vihollista.

Samaa termistöä voi käyttää puhuttaessa kirkkomme nykytilasta. Olemme sodassa, vastassamme ovat toisuskoisten ja uskonnottomien liittoutuneet joukot. Kuinka kirkko voi selviytyä? Tuli ja liike ovat avainasemassa tässäkin taistelussa.

Kirkko voi jäädä asemiinsa taistelemaan, laukoa torjunta-ammuksiaan omista norsunluutorneistaan, mutta ennuste jäänee huonoksi. Armeijassa teroitetaan, että ei pidä jäädä makaamaan vihollisen tulen alle. Liikkumaton maali on helppo maali.

Toisaalta sitä voi lähteä suin päin ryntäämään eteenpäin, hylätä vanhat rakennelmat ja linnakkeet, uudistaa uudistamisen nimissä kaiken ja enemmänkin. Mutta silloinkin viholliselle annetaan valttikortit käteen: Jäljelle ei jää mitään, millä suojautua, eikä jatkuvassa liikkeessä pysty tarkasti tähtäämään omia laukauksiaan.

Jäljelle jää tuli ja liike.

Uusiin, parempiin asemiin on pyrittävä jatkuvasti, mutta se on tehtävä harkiten. Ammutaan muutama laukaus tuelta, sitten taas vähän eteenpäin. Vain siten kirkko voi menestyä tässä sodassa, jota käydään joka päivä meidän keskellämme. Kristittyjen vainot eivät kuulu historiaan, vaan ne ovat totta "tänään, tässä ja nyt", kuten Timo T. A. Mikkonen aikoinaan kolmosteeveen ensimmäisessä talkshowssa sanoi.

Ja se kirkko. Kirkko ei ole piispat. Se ei ole kirkkohallitus tai kirkolliskokous. Se olemme me. Jokainen Kristukseen kastettu.

"Se sana seisoo vahvana, ne ei voi sitä kestää."