lauantai 4. lokakuuta 2008

Kastemaljan äärellä

Nuorin tyttäreni kastetaan tänään. Se ei taida olla kovin muodikasta nykyisin, ainakin jos tiedotusvälineisiin on uskominen. Lehdistä saa lukea ja radiosta kuulla vähän väliä juttuja, joissa kerrotaan kirkkoon kuulumisen taas vähentyneen ja kastettujen lasten osuuden kaikista lapsista pienentyneen.

Monet vanhemmat, jotka eivät anna kastaa lastaan (kirkkolain sanamuoto), perustelevat ratkaisuaan sillä, että lapsi saa sitten vanhempana itse päättää, kuuluuko kirkkoon vai ei. Ihan kaunis ajatus sinänsä, mutta jos kastamaton lapsi ei saa osallistua päiväkodin ja koulun uskontokasvatukseen, eikä hänelle uskosta kotonakaan kerrota, on valinta jo hänen puolestaan tehty. Se on vähintään yhtä voimakas valinta, kuin päätös kastaa lapsi ja liittää hänet kirkkoon.

Minulle lapseni kaste on tärkeä myös henkilökohtaisesti. Kastettuna lapsi on Jumalan erityissuojeluksessa, ja oma vastuuni on siis suhteessa pienempi. Miksi se on minulle tärkeää? Koska uskoni on heikko. En usko siihen, että pystyn olemaan lapseni turvana aina ja kaikkialla, enkä siihen, että pystyn varjelemaan hänet kaikelta siltä pahalta, miltä haluaisin. Kadehdin niitä vanhempia, jotka uskovat omaan täydellisyyteensä ja joutuvat ulkoistamaan kasvatus- ja varjelusvastuuta korkeintaan koululle, päiväkodille, poliisille ja sosiaalityöntekijöille.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Monet vanhemmat, jotka eivät anna kastaa lastaan (kirkkolain sanamuoto), perustelevat ratkaisuaan sillä, että lapsi saa sitten vanhempana itse päättää, kuuluuko kirkkoon vai ei. Ihan kaunis ajatus sinänsä, mutta jos kastamaton lapsi ei saa osallistua päiväkodin ja koulun uskontokasvatukseen, eikä hänelle uskosta kotonakaan kerrota, on valinta jo hänen puolestaan tehty.

Niin, miksi kastamaton lapsi ei saa vai saako osallistua Luterilaisen kirkon kerhoihin, pyhäkouluun ym.?
En tiedä siksi kysyn?

Jarkko Siekkinen kirjoitti...

Kyllä kastamaton lapsi saa osallistua kerhoihin ja pyhäkouluun ihan samalla tavalla kuin kastettukin. Kastetta ja kirkon jäsenyyttä ei niissä ovella kysellä. Aivan kuten ei kirkon ovella yleensäkään. Kaikki ovat tervetulleita. Tarkoitin sitä, että jos lapsen vanhemmat estävät häntä osallistumasta uskontokasvatukseen.

Toinen asia sitten on, kuinka reilua on osallistua säännöllisesti toimintaan vapaamatkustajana muiden rahoilla, ellei itse kuulu kirkkoon -tässä suhteessa lapsen kohdalla tietysti kyse on vanhempien kuulumisesta.