Sadistiksi kutsutaan henkilöä, joka saa nautintoa toisen ihmisen kokemasta tuskasta (vrt. markiisi de Sade). Usein sadisti on itse aiheuttanut tuon kivun.
Useimmat ihmiset, ja tässä yhteydessä tämä tarkoittanee käytännössä kaikkia, saavat jonkinlaista mielihyvää toisten kärsimyksiä seuraamalla. Vai mitä muita motiiveja meillä on esimerkiksi iltapäivälehtien ostamiseen kuin skandaalinnälkä? Haluamme ahmia tarinoita toisten epäonnesta, toisten virheistä, toisten menetyksistä. Tietysti joku ostaa iltapäivälehden televisio-ohjelmien tai sarjakuvien takia, mutta käsi sydämelle nyt: mikä lisää lehtien myyntiä eniten?
Massatuho.
Yleensä jaksan vastustaa kiusausta ostaa iltapäivälehtiä, koska olen niin monta kertaa havainnut ne tyhjänpäiväisiksi aviiseiksi. Kuitenkin tuo kiusaus on jatkuvasti olemassa, uteliaana tuijotan lööppejä ja lehtien kansia kaupan kassalla.
Entäs silloin kun onnettomuus tapahtuu jossain lähellä?
Eilen aamulla paloi meidän kylällämme sikala. Kyllä minä seisoin kirvesmiesten kanssa tuossa pihanurmikolla ihmettelemässä -ja ehkä salaa ihastelemassa- kolmostien takaa nousevaa savupatsasta. Pian alkoivat paloautojen pillit ujeltaa, ja kiinnostus sen kuin lisääntyi. Hetken kuluttua olin lähdössä keskustaan asioimaan, ja niin vain meinasi väkisin auton keula kääntyä väärään suuntaan, kohti palopaikkaa. Vaikka järki tiesi, etten siinä vaiheessa osaisi olla millään tavalla avuksi, olisinpa vain uteliaana muiden vastuksina.
Katastrofin vietti on suunnaton. Vaatii suurta tahdonvoimaa vastustaa sitä ja olla liittymättä onnettomuuspaikalla tungeksivaan uteliaiden joukkoon, joka ei millään tavalla helpota kärsineiden asemaa.
Sikala tuhoutui ja eläimiä kuoli. Isäntäväki onneksi säästyi, vaikka olivatkin kärsineet savusta. Elinkeino on vaakalaudalla. Traumat ovat pitkät, ei siinä töllistelijöiden joukko auta. Meidän sivullisten on parempi pysyä poissa tieltä, laittaa kädet ristiin ja rukoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti