Viime päivinä olen siivonnut verstashuonetta, jonka timpurit keväällä ristivät "CNC-koneistamoksi." Tuohon pieneen huoneeseen on kevään ja alkukesän mittaan ahdettu käsittämättömän suuri määrä tavaraa -ja sitä muuten oli siellä jo aikaisemminkin. Kaikki rakennukset tällä tontilla ovat aivan täynnä tavaraa, enemmän tai vähemmän käyttökelpoista. Enimmäkseen vähemmän.
Pienemmät tytöt ovat näppärillä pikku sormillaan lajitelleet kilokaupalla pultteja, muttereita, ruuveja, nauloja ja aluslevyjä. Erilaisia pultteja on tullut vastaan enemmän kuin emännällä on korkokenkiä, ja se on siis aika paljon. Voitaneen sanoa, että talon vanha isäntä on ollut suoranainen pultti- ja mutterifriikki.
Vanhaisäntä on kyllä tehnyt pulteilla muutakin kuin vain keräillyt niitä. Hän on korjaillut niillä kätevästi monenlaisia esineitä tuoleista pahvilaatikoihin. Aivan oikein, pahvilaatikoihin. Kovalevy on de facto pahvia, ja erilaisia pulteilla korjattuja laatikoita on löytynyt pilvin pimein.
Korjailu on monesti vaatinut todella paljon työtä ja vaivaa, eikä lopputulos ole aina ollut mitenkään kaunis tai edes kovin kätevä. Mutta vanha isäntä on ollut kyllä aikaansa edellä ekoajattelussaan: Mikä voidaan korjata, se korjataan. Eikä mitään heitetä pois vaan laitetaan talteen siltä varalta, että joskus tarvittaisiin. Se on sinänsä erittäin hieno ja kannatettava ajatus, mutta olisikohan sitä tarvinnut ulottaa palaneisiin hehkulamppuihin ja käytettyihin saunavastoihin (so. vihtoihin)? Rajansa se on säästäväisyydelläkin. Mutta toisaalta, meillä on nyt oma kotimuseo aarteineen -ei jokaisesta talosta löydykään puista kyntöauraa. Vai löytyykö?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti