Onneksi on kesä

Muuttopäivä lähestyy hurjaa vauhtia. Huusholli ei kyllä vielä näytä ollenkaan siltä, että siihen voisi tulla asumaan. Vaikkakin puolenkymmentä timpuria paiskii töitä hiki hatussa. Ihan kohta pääsee tekemään pintoja, tapetointeja ja maalauksia. Mutta riittääkö aika... Kello on paholaisen keksintö. Se on ihmisen maallisista vastustajista pahin. Sitä vastaan on turha taistella. Se voittaa aina. Lopulta ihminen kaatuu hautaan, mutta kellot sen kun tikittävät.

Oliko elämä sitten helpompaa silloin, kun kelloja ei vielä ollut? Vaikea sanoa. Ainakin ihmisten elämä oli monella tavalla yksinkertaisempaa. Muuttaminen ainakaan ei ollut niin vaikeaa kuin nykyisin. Useimpien perheiden maallinen omaisuus siirtyi paikasta toiseen yhdessä hevoskuormassa. Jos oikein tiukka paikka tuli, saattoivat asukkaat ottaa vanhan talonsakin mukaan -hirsikehikko oli helppo purkaa ja koota sitten uudelleen uudessa paikassa. Tämänkin talon arvellaan aiemmin sijainneen tuolla joen rannassa. Nykyisellään pelkkä kehikko ei riitä -muutenhan tämä remontti olisi valmistunut jo viikkoja sitten. Nämä "lisäosat" sitä työtä hidastavat.

Niin että mitä tekemistä kesällä oli tämän jutun kanssa? Päätelkää itse.

Julkisuuden valokeilassa

Uudelle paikkakunnalle papiksi muutettuaan sitä tuntee olevansa jonkin sortin julkkis. Tai jos ei aivan semmoinen, niin apina ainakin. Kaikkihan sen apinan tuntee. Ja monet tuntuvat olevan kiinnostuneitakin apinasta.

Minä olen tänään ollut toimittajan haastateltavana. Onhan minua kerran jos toisenkin haastateltu eri lehtiin, mutta tällä kertaa olikin kyseessa radio. Tietääkseni se oli minulle eka kerta.

Toimittaja kyseli minulta kaikenlaisia kysymyksiä elämästä, ammatista ja muusta. Kun kerroin, että olen huolissani jumalanpalveluksen tulevaisuudesta, hän heti kysyi, mitä minun mielestäni pitäisi tehdä. No eihän minulla siihen mitään poppakonsteja ole. Heitinpä vain seurakuntalaisille pienen haasteen. En kuitenkaan paljasta sitä vielä tässä, kuunnelkaa radiosta. Radio Dei, Lapua, 89,4 MHz. Ei valitettavasti kuulu valtakunnallisesti, edes internetissä. Sen verran voin vihjettä antaa, että haaste liittyy jumalanpalvelukseen.

Elämää verkossa

Tulin juuri Laivaseminaarista. En siis seminaarista, joka olisi ollut laivalla, vaan Laivaseminaarista. Siellä olin yhdessä kollegojeni ja seurakuntamme kanttorien kanssa pohtimassa työmaatamme eri kanteilta.

Yksi teema, jota käsittelimme, oli nimeltään "Hengellinen elämä verkossa." Näin siksi, että kirkolliskokous käsitteli asiaa koskevaa aloitetta viime viikolla, ja edustajamme kirkolliskokouksessa toivat asian meille saadakseen meiltä ajatuksia oman työnsä helpottamiseksi.

Minun mielestäni hengellistä elämää ei verkossa sen paremmin kuin muuallakaan pitäisi erottaa muusta elämästä. Sillä tavalla kirkko vain asettuu siihen kuuluisaan norsunluutorniin. Sen ilmentymiä verkossa ovat kirkon omat nettisivustot ja keskustelupalstat. Niitäkin toki tarvitaan, mutta niihin tulevat ihmiset ovat jo valmiiksi virittäytyneet "seurakuntataajuudelle." Suuria ihmisjoukkoja ei siksi niiden kautta voida tavoittaa. Tätäkin blogia seuraa aktiivisesti muutama ihminen, pääsääntöisesti kirjoitan siis omaksi ilokseni (jos, arvon lukijani, kommentoisitte näitä tekstejä, tietäisin vähän paremmin ketä siellä toisessa päässä on...). Verkossa, kuten reaalimaailmassakin, meidän seurakuntien työntekijöiden pitää jalkautua sinne, missä ihmiset muutenkin ovat. Siellä ne suuret kalansaaliit lymyilevät.

Rahahan se...

Kevät on tullut Pohjanmaallekin. Sen tietää paitsi siitä, että valoisa aika on jo varsin pitkä, myös siitä, että traktoreiden määrä liikenteessä on entisestäänkin lisääntynyt. Monet viljelijät ovat ehtineet jo kylvämäänkin, mutta tällä hetkellä eniten heitä näyttäisi työllistävän peltojen lannoittaminen. Vaikka suurin osa tiloista keskittyykin viljan viljelyyn ilman kotieläimiä, ovat jäljelle jääneet karja- ja sikatilat niin suuria, että lannoitetta riittää levitettäväksi toistenkin pelloille. Suuriksi ovat säiliöt kasvaneet niistä ajoista, kun minä nuorena miehenä niitä ajoin.

Meidän kylällämme on menossa suuri projekti, kun Luovan kyläviemäriä rakennetaan. Kaivukoneet ovat kierrelleet meidänkin tonttimme ympärillä upottamassa paineistettuja runkoputkia peltoihin ennen kevättöiden alkamista. Huvittuneena olen ajatellut, että siinä sitä sitten isännät levittävät sianlantaa pellon pintaan ja isäntien omat tuotokset virtaavat putkessa pinnan alla. Vaikka käyttökuntoon se viemäri valmistunee vasta syksyllä kunhan on joen alitus ja pumppaamot saatu tehtyä.

Kesällä tulee toinenkin iso työmaa kylälle, kun Jalasjoen ylittävä silta rakennetaan uudestaan. Onneksi kiertotie ei ole pitkä korjaustyön aikana, kun kulku on Kurikan suuntaan; kylätietä pitkin pääsee toiselle sillalle, eikä matka siitä juurikaan pitene. Täällä kun kulkevat tiet tyypillisesti joen molemmin puolin.

Ai niin. Siitä rahasta. Äänekoskelaiset sanoivat minulle joskus takavuosina, että se on raha joka haisee. Silloin oli puhe sellutehtaasta.