Istuin eilen vaihteeksi hammaslääkärin tuolissa. Lääkäri katseli suuhuni hetken ja totesi sitten: "Tämän paikan pysymisennuste on sitten huono, kun se on niin iso ja alkuperäistä hammasta on niin vähän jäljellä." Kertoi sitten, että todennäköisesti saa taas vuoden päästä olla samaa hammasta korjailemassa, pysyvämpää apua saattaisi tuoda proteettinen h0ito, laboratorio-oloissa valmistettu keinokruunuimplantti.
Mietin siinä maatessani, että samanlainen taitaa olla isäntä kuin talonsakin: Parhaat nuoruusvuotensa jo nähnyt. Vanha talokin vaatii paikkausta ja fiksaamista jatkuvasti, otetaan nyt esimerkiksi vaikka nuo ikkunat. Niitä olen nyt kittipuristimen kanssa kierrellyt, ja emäntä on tullut perässä maalisudin kanssa. Ensi kesänä on todennäköisesti sama urakka edessä; vanhanaikainen pellavaöljykitti ei kovin kauan kestä, ja tänä vuonna vielä hyvältä näyttävät kitit saattavat jo ensi talvena irrota. Monet ovat talollekin ehdotelleet proteettista hoitoa eli uusien (alumiini-)ikkunoiden asentamista. Meille ei kuitenkaan sellaisia olla hankkimassa; vanhaan taloon kuuluvat vanhat ikkunat. Liekö se sitten niin, että vanhalle ihmisellekin kuuluvat vanhat hampaat, vaikka niitä sitten pitäisikin korjailla yhä uudestaan ja uudestaan?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
ei kun järki käteen
Sama pätee ikkunoihin ja hampaisiin: jos sinulle teetettäisiin kruunuimplantit, se maksaisi maltaita. Jos teettää uudet vanhat ikkunat vanhoista laseista ja vimosen päälle vanhoilla menetelmillä niin se vasta maltaita maksaisi.
Lähetä kommentti