perjantai 8. elokuuta 2008

Erikoisuuden tavoittelua

Jatkanpa samasta aiheesta kun se tuntuu olevan tänään polttava puheenaihe kaikissa medioissa. Minuakin on asian tiimoilta kyselty Ilkasta ja Yleisradiosta käsin.

Pienikin erikoisuus on erikoisuus. Vihkisormuksiinsa päivämäärän 080808 on halunnut varsin monta paria. Meilläkin seurakunnassa on kolmet häät tänään, vaikka on perjantai. Seinäjoen maistraatin puolella kuulema on kiirettä pitänyt, 16 paria vihitään siellä tänään.

Julkisuudesta saa helposti kuvan, että maistraatissa järjestetty siviilivihkiminen olisi jotenkin helpompi ja halvempi tapa mennä naimisiin kuin kirkollinen vihkiminen. Ja kukkua kanssa. Missään ei sanota, että kirkkohäihin pitäisi kutsua yleisöä ja heille järjestää kallis hääjuhla.

Sitäpaitsi seurakunnat eivät peri maksua vihkimisestä, eivät papin, kanttorin tai suntion työstä, eivätkä kirkosta tilavuokraa. Kirkollisen vihkimisen voi toimittaa muuallakin kuin kirkossa; halutessaan aivan koruttomasti virastovastaanotolla, aivan kuten maistraatissakin. Kirkollisen vihkimisen voi toteuttaa myös astetta näyttävämmin, kuten se pari, joka vihittiin provinssirockin lavalla alkukesästä. Papit tulevat vihkimään pareja koteihin, kesämökeille, laskettelurinteille ja näkötorneihin, iltaisin ja viikonloppuisin, morsiusparin toivomana ajankohtana, maksutta. Maistraatissa vihkiminen on maksutonta virastossa ja virastoaikana, muulloin sen toimittajalle on korvattava 200 euroa sekä matkakulut. Kumpi olikaan halvempi?

Maistraateista ainoastaan Hyvinkään maistraatti on tunnettu siitä, että sen henkikirjoittajat ovat innokkaita poistumaan omalta työpaikaltaan vihkitoimituksia varten -korvausta vastaan. Luterilaisen kirkon papisto on sen sijaan kunnostautunut tällä alalla: Vihkimisiä toimeenpannaan niin kuumailmapalloissa kuin sukelluksissakin, kotimaassa ja ulkomailla, sekalaisen seurakunnan tai pelkkien todistajien läsnäollessa. Eivätkä ne maksa tuoreelle avioparille mitään.

Sekalaisesta seurakunnasta tulee mieleeni eräskin pappi, joka yllättäen vihki erään erikoisuudentavoittelijapariskunnan pahaa-aavistamattoman naamiaisväen edessä. Peruukit siinä lentelivät ja nahkahousut vipattivat, kun vieraille paljastui tilanteen todellinen luonne.

Ei kommentteja: