Jo muinaiset roomalaiset sen tiesivät: Pysyäkseen tyytyväisenä kansa tarvitsee riittävän toimeentulon ja runsaasti viihdykettä raskaan työn vastapainoksi. Samaa periaatetta on Rooman valtakunnan hajottua käytetty menestyksekkäästi muissakin yhteiskunnissa kautta koko maailman.
Tuskin kuitenkaan missään on onnistuttu niin tehokkaasti yhdistämään näitä kahta asiaa kuin rakkaassa Suomessamme. Toki muuallakin maailmassa viihdyttäminen on nykyisin jo teollisuudenhaaraksi laskettava toimiala, mutta meillä on jotain sellaista, jota ei löydy mistään muualta.
Tätä kirjoittaessani suunnilleen puolet Suomen kansasta on liimaantunut televisioruutujen eteen seuraamaan vuoden merkittävintä kansallista viihdetapahtumaa. Formula ykkösten maailmanmestarin läsnäolon uskotaan siivittävän Linnan juhlat uuteen katsojaennätykseen.
Linnan juhlat on silkkaa viihdettä, ja vieläpä aika alkeellista sellaista. Linnan juhlat on eräänlainen esihistoriallinen tosi-tv: kootaan yhteen suuri joukko ihmisiä, osa tunnettuja, osa tuntemattomia, ja nauretaan niille yhdessä.
Joka vuosi joku jaksaa kritisoida sitä, kuinka paljon Linnan juhlat tulevat maksamaan. Esitetään laskelmia siitä, kuinka paljon yleistä veroastetta voitaisiin laskea, jos juhlat kertakaikkiaan lakkautettaisiin. Eivätpä taida kriitikot osata kovinkaan pitkälle laskea.
Linnan juhlien kustannukset ovat häviävän pienet niiden tuottamaan hyötyyn nähden. Vaatesuunnittelijat ja -ompelijat saavat työtä, samoin keittiömestarit ja viinurit. Puhumattakaan niistä lukemattomista toimittajista, jotka viikkokausia etu- ja jälkikäteen saavat kirjoittaa lehdet ja laajakaistat täyteen arvioita em. vaatesuunnittelijoiden työn jäljestä, keittiömestareiden ammattitaidosta ja viinurien asiakkaiden käyttäytymisestä. Taksikuskit ja ensihoitajat saavat työtä, kun juhlista tai kotikatsomoista siirrytään jatkoille ja niiltä pois.
Muutama pitkäaikaissairaalan potilas saattaa toki menehtyä linnan juhlien aikana, kun tarkastuskierros epähuomiossa hieman viivästyy. Heidän kohdallaan lienee kuitenkin kyse ns. varastotappiosta, kun parasta ennen -päivä pääseekin yllättämään. Linnan juhlien kansakuntaa yhdistävä vaikutus on niin suuri, että sen lisäämän kansallistunteen varassa bruttokansantuote kasvaa monta viikkoa.
Kaiken kaikkiaan Linnan juhlat kerrannaisineen muodostavat taloudellisen ikiliikkujan, jonka tuotos on monin verroin panosta suurempi: pelin, jossa kaikki voittavat.
Tai... olisiko sittenkin muutama häviäjä? Linnan juhlat oheistoimintoineen kuluttavat aika paljon energiaa, jonka voisi ehkä käyttää hyödyllisemmin. Eikä ihmisellä ole parasta ennen -päiväystä.
Miten lienee?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti